Vuonna 2015 Suomen viljelytilastoihin tullut syysohra on ottanut paikkansa syysviljojen valikoimassa. Sen ehdoton valtti on aikainen sadonkorjuu, jonka jälkeen ehtii vielä mm. kylvää syysöljykasveja tai tehdä lohkon kunnostustoimia.
Syysohra tarjoaa juuri ohratarpeeseen syysmuotoisen vaihtoehdon ja on ehdottomasti vaihtoehto aikaiselle kevätohralle. Kylvö suositellaan tehtäväksi elokuun puolella, mutta viljelykokemusten ja syksyn lämpösummakertymän mukaan kylvöaikaikkuna on laajempi. Kylvöajankohdan ja olosuhteen muuttuessa kylvötiheyttä nostamalla varmistetaan riittävän tiheä kasvusto.
KWS Kosmos on osoittanut soveltuvuutensa Suomen oloihin. Se on hyvin satoisa monitahoinen populaatiolajike, jolla on hyvä talvehtimiskyky viljelyvyöhykkeillä I – II. Talvituhot ovat lajikkeen edustajan kokeissa olleet keskimäärin 16,5, %.
Alhainen perustamiskustannus kompensoi osaltaan talvituhoriskiä. Korsi on keskimittainen ja vahva. KWS Kosmos on hyvin taudinkestävä härmää ja ruskearuostetta vastaan.
KWS Kosmoksen laatuominaisuudet ovat kohdallaan, tuhannanen jyvän paino on n. 50 g, hehtolitrapaino 67,6 kg ja valkuaispitoisuus 11%.
Viljelyvyöhyke: I-II
Maalajisuositus: kivennäismaat, erityisesti savimaat.
Kylvöajankohta: elokuun puolivälistä syyskuulle, myöhemmissä kylvöissä nosta siemenmäärää suosituksesta.
Siemenmäärä: 250 kpl/m², n. 120-160 kg/ha
Kylvösyvyys: 3-5 cm
Lannoitus: Ehtojen mukaisesti lohkon viljavuus huomioiden. Huolehdi syksyn kylvölannoituksessa typen lisäksi fosforin ja kaliumin riittävä saanti talvehtimisen varmistamiseksi.
Kevät- ja kesälannoitus maan viljavuuden ja kasvuston mukaan.
Huolehdi myös hivenravinteet, esim. mangaani niin syksyllä, kuin keväällä ja kesällä.
Kasvinsuojelu: Havaintojen ja tarpeen mukaan. Tarkkailtavia asioita ovat mm. syksyllä etanat ja kahukärpäset, rikkatorjunta, lumihometorjunta. Keväällä ja kesällä rikkatorjunta, kasvunsäätö ja kasvitautitorjunta


